Talvitunnelmaa

Vihdoinkin valkoinen maisema! Valkoisen määrä täällä meidän suunnalla on vaihdellut, mutta nyt kunnon lumipeite on pysynyt jo jonkin aikaa. Mahtavaa on myös lisääntynyt valon määrä. Aina hankalat aamuherätykset helpottuvat vähitellen, kun aurinko nousee aikaisemmin. Tähän ajanjaksoon kuuluu jo kevään odotusta, vaikka talvi onkin oikeastaan parhaimmillaan.

lasilyhdyt
Pieni kuivunut sypressi siirtyi sisältä terassille lyhtyjen seuraksi.

Kyllä ulos katsoessa täytyy sanoa, että lumi kaunistaa kaiken. Pihalla lyhdyt ja puiden oksat ovat saanet kevyen lumikerroksen päällensä. Päätin jättää koreihin istutetut ikivihreät taivasalle koko talveksi. Korit hieman kärsivät sään vaihteluista, joten saattavat vaatia uusimista kevään tullen. Ne näyttävät kuitenkin näteiltä, vaikka maalipinta onkin jo varissut pois. Valkoinen maa ja kuluneet pinnat sopivat havukasvien kavereiksi.

pihalla
Lumen paino on taivuttanut sypressin oksat kauniisti kaarelle.
jalokuusi
Kuusi ei enää tarvitse valoja, kun koristeena on lunta.

Miten sitten tuodaan talvitunnelmaa sisälle? Ikivihreät havut säilyvät yllättävän hyvin sisällä maljakossa. Reipas havunippu riittää tuomaan vihreyttä sisälle. Tuulenpuuskat ovat saattaneet pudottaa puista suuriakin oksia maahan, joten niistä on helppo kerätä pieni kimppu talteen. Eukalyptuksen oksissa on ihanan harmahtava ja talvinen sävy.  Niitä on usein kimpuissa lisukkeina, mutta ovat nättejä yksinäänkin. Oksat ovat kuivuttuaankin vielä kivoja. Eukalyptuksen raikas tuoksu tulee voimakkaasti esiin, kun lehtiä koskettaa.

havut2
Kuviollinen maljakko ei kaipaa värikkäitä kukkia.
eukalyptus
Eukalyptuksen oksat ovat sopivasti sekaisin.

Valosarjojakin voi käyttää, vaikka onkin jo helmikuu. Valoisia iltoja kun joutuu vielä odottelemaan. Meillä makuuhuoneen ikkunassa roikkuu edelleen marraskuussa ripustettu valonauha, jossa on valkoisia paperitähtiä. Siinä ei useinkaan ole valoa, mutta se on silti kivan talvinen koriste. Alennusmyynnistä tuli myös bongattua viileän harmaa koristetyynynpäällinen hiutalemaisilla kuvioilla. Se pääsee hyvin esille tummien pintojen keskeltä. Vakiokokoisia koristetyynynpäällisiä voi olla muutamia kaapissa jemmassa, vaikka kaikille ei heti olisikaan käyttöä. Niitä voi sitten vaihdella fiiliksen tai vaikkapa vuodenajan mukaan.

tähdet
Paperitähdet ledinauhassa.
tyyny
Koristetyynylle löytyy aina paikka.

Mitäpä jos käyttäisi yhden talvipäivän kalusteiden tai kodin pintojen maalaamiseen? Maalasin hiljattain eteisen seinät ja sähkökaapin Vintro-kalkkimaalilla. Sudin ristiin rastiin ensin kauttaaltaan yhden kerroksen. Sen jälkeen lisäsin toisen kerroksiin kohtiin, joissa valkoista pohjaa oli vielä näkyvissä. Maalin kuivuttua hioin pintaa rikki tehdäkseni pinnasta rosoisen ja betonimaisen. Vaikka sävy on hieman viileä, tekee samettisen mattainen pinta siitä kuitenkin lämpimän. Mustavalkoiset postikortit on kiinnitetty metalliseen sähkökaappiin magneettitarroilla.

kortit1
Käyttämäni maalin sävy on Dove.

Lämmin kaakao on loistava talvijuoma. Se tuo mieleen kevätpäivät hiihtokeskuksissa. Kun kaakaon joukkoon heittää vaahtokarkin tai kaksi, toimii se hyvin jälkiruokanakin.  Lisäksi on se aika vuodesta, kun tulppaanit ovat saapuneet kauppoihin. Laittaisin mielelläni kimpun vaikka jokaiselle pöydälle. Meidän kisut pitävät niitä kuitenkin erityisen herkullisina, joten joudun käyttämään kekseliäisyyttä kimppujen sijoittelussa.

kaakao2
Tätä lisää, nams!
tulppaanit
Merkkejä keväästä.

 

Leppoisan viileitä talvipäiviä kaikille!

Lumisin terveisin

-Anu K-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s