Kuuden kasvin koti – sisustusta viherkasveilla

Vihreysvaroitus! Tämä päivitys sisältää paljon vihreitä juttuja. Saattaa aiheuttaa keväisiä fiiliksiä tai ehkä jopa kasvikuumeen. 😉

Meillä asustaa kuusi erilaista kasvia. Muutamaa niistä on useampi kappale. Kasvien valintaan on vaikuttanut pääasiassa helppohoitoisuus. Innostuksesta huolimatta viherpeukaloni ei ole saavuttanut maagista kosketusta, jolla saisi kasvit kukoistamaan pitkiä aikoja. Yritän silti aina toiveikkaana huolehtia niistä, koska tykkään kovasti kodin vihreistä asukeista. Sen lisäksi, että ne tuovat kodikkuutta, on monilla viherkasveilla myös ilmaa puhdistava vaikutus. Selvitän hoito-ohjeet ja yritän löytää suosituksen mukaisen paikan kasveille, jotta ne viihtyisivät ympäristössään.

Klusia

Tähän komistukseen ihastuin jo jokin aika sitten. Ostin yhden kokeiluun ja totesin sen sopivan meille todella hyvin. Tällä hetkellä heitä on jo kolme. Klusian kiiltävät ja vahamaiset lehdet näyttävät hohtavan vihreiltä. Plantagenin hoito-ohjeiden mukaan kasvi viihtyy valoisalla sekä varjoisalla paikalla. Kastelua suositellaan sopivissa määrin, jotta kasvualusta pysyisi hieman kosteana. Kasvi tykkää lisäksi suihkuttelusta. Vahamaisissa lehdissä on sellainenkin etu, että meidän kasveja maistelevat kisumirrit eivät kiinnostu niistä. Vahalehtisten lehtien ainoa miinuspuoli on se, että lehtien pinnalla näkyvät myös pölyhiukkaset. Noh, ainakin siitä tietää, milloin on aika tarttua siivousrättiin.

klusia
Suuri klusia paperipussissa.
DSC_0567
Vahamaisissa lehdissä on kaunis kiilto.

Palmuvehka

Palmuvehkat ovat olleet tuttuja asukkaita meillä jo parin vuoden ajan. Päädyin ostamaan ensimmäisen palmuvehkan alun perin siitä syystä, kun halusin pimeään eteistilaan soveltuvan kasvin. Kyselin asiantuntevilta myyjiltä apua etsiessäni sopivaa kasvia. Palmuvehka on Plantagenin tuotetietojen mukaan yksi harvoista kasveista, joka viihtyy pitkiä aikoja pimeässä. Ja näin todella on. Meidän käytävämäiseen eteiseen pääsee päivänvaloa vain hyvin vähän. Silti nämä sisukkaat palmuvehkat viihtyvät siellä. Nyt kevään lähestyessä ne ovat alkaneet tehdä uusia lehtiä. Kasvi on hieman myrkyllinen, mutta onneksi kisut jättävät nämäkin viheriäiset rauhaan.

palmuvehka
Pimeys ei tätä kaveria haittaa.

Saniainen

Saniainen tai tarkemmin kaarisulkasaniainen on varmasti kaikille tuttu kasvi. Kenties se on jossain määrin liiankin tuttu, eikä puuttuvan uutuuden viehätyksen vuoksi monikaan enää innostu siitä. Itse kyllä pidän sen rehevän rönsyilevästä olemuksesta. Jollain tavalla sen ulkonäöstä tulee hieman trooppinen vaikutelma. Vaikka saniainen on helppo hoidettava, ei kasvualustaa saisi päästä kuitenkaan kuivumaan. Kuivuneet lehdet murenevat ja varisevat. Suihkuttelu on tämänkin kaverin mieleen.

saniainen
Saniaisen vakuuttavan tuuhea look.

Kilpipiilea

Tämä meidän kodin uusin tulokas näyttäisi olevan kehittämässä itselleen trendikasvin roolia. Se on niittänyt mainetta jo monissa sisustuslehtien artikkeleissa, eikä syyttä. Kasvi on helppohoitoinen, kasvaa nopeasti ja näyttää somalta. Uusi tulokas kasvimaailmassa tämä ei kuitenkaan ole. Plantagenin kasviopas kertoo kasvin olevan vanha klassikko, joka on ollut suosiossa jo vuosikymmeniä sitten. Yllätyksenä minulle tuli se, että onnistuneella huolenpidolla ja hyvällä onnella piilea saattaa myös kukkia. Lienee tähän tarvitaan sitä viherpeukalon maagista kosketusta.

Ostin meidän kaksi kilpipiileaa minikasvin koossa. Ne ovat jo parissa viikossa nostaneet lehtensä terhakkaasti kattoa kohtia ja näyttävät kasvamisen merkkejä. Kauniin pyöreälle lehdelle sopisi nätti pieni leppäkerttu istumaan. 🙂

DSC_0559
Pieni, mutta pippurinen piilea.
piilea2
Valoa kohti.

Kaktus

Kaktukset kaikissa muodoissaan mielletään erityisen helppohoitoisiksi. Sopii varsin hyvin henkilöille, joille kastelun muistaminen tuottaa haasteita. Ehkä kaktuksen kohtaloksi useimmin koituukin liiallinen kastelu ennemmin kuin kuivuminen. Valoa nämä piikikkäät kuitenkin kaipaavat. Ovathan ne lähtöisin aavikon olosuhteista, joissa valoa ja lämpöä riittää. Biolanin sivuilta löytyneissä kaktuksen hoito-ohjeissa suositellaan kasvualustaksi hiekkapitoista multaa, jonka pitäisi olla hiukan hapanta.

Meidän kaksi pientä kaktusta muistuttavat mielestäni melko paljon tyräkkejä. Kaktuksen nimellä ne kuitenkin olivat myynnissä. Kaksikkoa saa huoletta koskettaa, koska heidän piikit eivät sormea satuta.

kaktus
Pekka ja Pätkä. 🙂

Lankaköynnös

Ehkä haastavimmaksi meidän kodin kasveista on osoittautunut lankaköynnös. Se on muistuttanut minua liian harvoista kastelukerroista varistamalla lehtiänsä. Olen lähiaikoina antanut erityishuomioita tälle viheriäiselle, jotta hän alkaisi viihtyä ikkunalla paremmin. Täytyykin olla tarkkana, ettei lämmittävä kevätaurinko suututa entisestään tätä harsomaista kaunotarta. Lankaköynnös on nimensä mukaisesti köynnöstävä kasvi ja sen hennot oksat kietoutuvat toisiinsa. Kasvi viihtyy kesäisin myös ulkona. Oksat laskeutuvat kauniisti amppelimaisesta kasvupaikasta.

lankaköynnös
Lankaköynnöksen hennot oksat näyttävät kevyen ilmavilta.
lankaköynnös2
Suloiset pienet lehdet.

Sisustus ilman kasveja näyttää mielestäni aavistuksen keskeneräiseltä. Kasveilla saa viihtyisyyden ja kodikkuuden lisäksi syvyyttä kokonaisuuteen, ja niillä voi tehdä tilasta  persoonallisen. Vaikka ei kokisikaan omaavansa hortonomin geenejä, ei kasveja hoidon takia silti kannata jättää ostamatta. Vaihtoehtoja on olemassa hurjan paljon, joten itselleen sopiva kasvi löytyy varmasti. Jos esimerkiksi allergioiden takia ei ole mahdollista pitää kotona oikeita kasveja, löytyy kaupoista myös hyvin aidon näköisiä tekokasveja.

Itse ainakin koen, että vihreydellä on voimakas vaikutus mieleen. Se viestii energiaa, kasvua ja jatkuvuutta. Onneksi pian saamme lisää vihreää väriä luontoonkin. Kevät on jo ovella.

Vihrein terveisin

-Anu K-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s