Pääsiäinen tuo kevään kattaukseen

Kevätpörriäinen on pistänyt! 🐝 Aurinko valaisee, lämmittää ja tuo energiaa. Vielä on lunta ja pakkasta, mutta pian lehdet ilmestyvät puihin ja ruoho alkaa vihertää. Mustavalkoisen ja harmaan valtaamaan kotiin ilmestyy pääsiäisen myötä pieniä väripilkahduksia. Kevätfiiliksestä villiintyneenä päätin tehdä pari kattausta. Mukana ajankohdan mukaisesti muutamia pääsiäiselementtejä.

Ruokailukattauksen pöytäliinaksi valikoitui musta puuvillakangas. Mustalta pohjalta yksityiskohdat ja valkoiset astiat erottuvat kauniisti. Vihreyttä pöytään saatiin ruohomättäillä. Ohraruoho on rairuohoa leveämpää, ja näyttää siksi tuuheammalta. Purkeissa kasvavat ohrat sujautettiin paperipusseihin. Kynttilöitä käytettiin sekä kupeissa että kynttelikössä. Oli päivä tai ilta, saa kynttilänvalolla aikaan viihtyisän tunnelman.

kevätkattaus1
Vihertäviä väripilkkuja mustan ja valkoisen joukossa.
kevätkattaus7
Pelkistetty kattaus muutamilla yksityiskohdilla.
kevätkattaus8
Viime vuonna ostetut posliinimunat miellyttävät graafisuudellaan.

Koen, että kattaukseen pitäisi aina lisätä jotain materiaalia luonnosta. Lumen alta pilkistää paljon kaikkea koristeeksi sopivaa. Esimerkiksi käpyjä voi maalata keväisillä hempeillä väreillä.  Tällä kertaa hain metsästä muutamia mustikanvarpuja. Luonnostaan-valikoiman uusissa tarjoilualustoissa on mustikkaprintti, joten koristevarvut ovat luonteva kaveri niille. Hopeanharmaat servetit on rullattu ja taitettu servettirenkaan sisään. Ruokailuvälineet voi asettaa siististi lautasen molemmin puolin tai rennosti ristikkäin lautaselle.

kevätkattaus3
Servettirenkaan koristeena on muutama mustikanvarpu.
kevätkattaus5
Tarjoilualustalle voi kattaa lasin lisäksi vaikkapa leipäpaloja alkupalaksi nälkäisimmille.

Askartelin pääsiäiskoristeiksi muutamia munia. Päällystin styroxmunat valkoisella ja harmaalla servettipaperilla. Revin paperista pieniä paloja ja kiinnitin niitä päällekkäin decoupage-lakalla. Harmaalla päällystettyihin muniin lisäsin kerroksen betoninharmaata askartelumaalia. Valkoisiin muniin tein pilkkuja mustalla tussilla. Kevytrakenteisiin styroxmuniin on helppo liimata myös ripustusnaru. Tällä kertaa ne pääsivät sikin sokin puulaatikkoon.

kevätkattaus4
Pilkullisia ja betonin sävyisiä munia.

Sohvapöydälle päätin tehdä kattauksen iltapäiväkahville. Pienelle pöydälle sopii kahvihetki kahdelle. Koristemunien tarjoaman silmänilon lisäksi tarjolla on myös herkulliset suklaamunat. Munien ympärille on kietaistu servetti, joka saa ne pysymään nätisti paikoillaan. Keltaisuudella on lisätty raikkautta mustavalkoisiin astioihin. Korkkitabletit antavat lämpimän oloisen pohjan kattaukselle.

kahvikattaus1
Pirteän keltaiset munat piristävät kokonaisuutta.
kahvikattaus2
Enjoy the simple things in life.
kahvikattaus3
Suklaamunalla on kaulahuivi.

Narsissien iloinen keltaisuus on varma kevään merkki. Sisällä lämpimässä kukat ilmestyvät muutamassa päivässä, ulkona ne säilyvät kauemmin. Kahvipöytää koristamaan sopisi varsin mainiosti myös pajunkissat. Lisää oksien sekaan vielä muutama leikkonarsissi, niin pääsiäistunnelma on taattu. Jos sait palmusunnuntaina virpojilta värikkäästi koristeltuja oksia, ei muuta tarvita. Tuikkukuppeihin voi kynttilöiden sijaan asettaa koristemunia.

kahvikattaus4
Narsissin nupuista pilkottaa kukintoja.
kahvikattaus5
Kahvikattaus kokonaisuudessaan sohvapöydän päällä.

Nyt siis pöytä koreaksi ja pääsiäisen viettoon! Vielä ehtii maalailla munia ja asetella tipuset ruohon joukkoon napottamaan. 🐥 Varaa herkut valmiiksi kaappiin ja kutsu ystäviä kylään. Kuinka vieraat ilahtuvatkaan, kun näkevät keväiset kattaukset odottamassa. Muista kuitenkin myös rentoutua nostamalla jalat kohti kattoa. Avaa samalla hieman ikkunaa ja kuuntele räystäältä tipahtelevia vesipisaroita. Se on kevään ääni.

Raikkaan riemukasta pääsiäistä! 🌼

-Anu K-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s